Uusia piirteitä
Uusia piirteitä
Mobiilimittari kehittyy ja kaksi miljoonaa mittausta tuli hiljattain täyteen! Tämän kunniaksi päivitimme karttavisualisointiosuutta, jossa on nyt mahdollista eritellä tuloksia operaattorikohtaisesti aiempaa tarkemmin. Olemme ottaneet mukaan yhden virtuaalioperaattorin erikseen, koska tuloksia oli nyt tähän riittävästi. Lisäsimme myös osion "Muut", josta näkyvät tulokset, jotka eivät mene listattujen operaattoreiden kategorioihin. Kun jollekin erikseen mainitsemattomalle operaattorille kertyy riittävästi mittaustuloksia ja peittoa, harkitsemme sen irroittamista osiosta "Muut".
Karttaosioon on tehty myös muita uudistuksia. Aiemmin omien tulosten karttanäytössä näkyivät kaikki tulokset yksitellen. Tässä huono puoli oli, että mikäli tuloksia oli hyvin paljon (> 1000), meni kartan toiminta sekä hitaaksi että epäselvän näköiseksi. Uudistuksen myötä myös käyttäjäkohtaiset tulokset ilmoitetaan kaikkien tulosten tapaan keskiarvoina. Yksittäisiä tuloksia saa näkyviin edelleen siirtymällä matalille zoomaustasoille lukuunottamatta mittauksia, jotka on tehty lähestulokoon samassa paikassa.
Myös päätelaitesovelluksista on julkaistu maaliskuussa uudet versiot. Versiopäivitykset keskittyvät pääasiassa suorituskyvyn parantamiseen vanhemmilla laitteilla, mutta Android-puolella mukana on myös uusia jatkuvan mittauksen tilastotietoja. Nyt näet tarkemmissa tiedoissa keskiarvotulokset edellisestä jatkuvasta mittauksesta.